Lähetteen käsittely

Lähetteen käsittelyssä noudatetaan valtakunnallisia hoitotakuun mukaisia aikatauluja. Tällä hetkellä lähete on käsiteltävä 21 vuorokauden kuluessa sen saapumisesta.

LP1 (< 1 kk)

  • Käytetään silloin, kun on vahva epäily tuoreesta nivelreumasta tai jo diagnosoidun nivelreumapotilaan tilanne on siinä määrin vaikeutunut, että tarvitaan melko pikaista reumatologin kannanottoa.
  • Erityisen hankalissa tilanteissa reumatologi voi pyrkiä erityisjärjestelyin saamaan potilaan vastaanotolle jo 1-2 viikon kuluessa lähetteen lukemisesta.

LP2 (< 3 kk)

  • (Yleensä käytännössä vastaanotto toteutuu < 2 kk).
  • Kiireellisyyttä käytetään nivelreuman osalta silloin, kun ensikäynnille kutsutaan potilas, jonka nivelreuman todennäköisyys ei ole kovin suuri, mutta reumatologi ei lähetteen perusteella voi sitä kuitenkaan poissulkea ja pitää asianmukaisena ohjelmoida arviokäynnin.
  • Tähän kategoriaan päätyvät usein myös sellaiset nivelreumaatikot, joilla on jo diagnoosi ja lääkehoito, mutta joiden hoidon tehostamista on syytä arvioida tai kun esimerkiksi yksityispuolella diagnosoitu potilas siirtyy julkiselle puolelle ja lääkehoito on aloitettu.

LP3 (< 6 kk)

  • Kiireellisyyttä ei käytetä muutoin kuin tilanteessa, jossa nivelreumaatikko siirtyy muuton yhteydessä sairaanhoitopiirin potilaaksi ja hänen reumatilanteensa on vakaa.
  • Käynti pyritään järjestämään samaan aikaan kuin se olisi ollut tarkoitus järjestää edellisessä hoitopaikassa.

RTG

  • Thorax, reumakädet ja –jalat röntgentutkimukset ohjelmoidaan otettaviksi siinä tapauksessa, että niitä ei ole otettu viimeisen vuoden kuluessa.

Laboratorio

  • Epäillyn nivelreuman ensikäynnin laboratoriotutkimuksiin kuuluvat: TVK, CRP, La, Krea, ALAT, AFOS, Ca, D25, TSH, PLV.
  • Lisäksi otetaan RF ja CCPAb, jos niitä ei ole perusterveydenhuollossa otettu.
  • Lähetteen ohjelmoija voi harkintansa mukaan lisätä muitakin tutkimuksia, esimerkiksi Uraat, ANA- ja ENA-va.

Lähetteen käsittelijä pyrkii saamaan vastaanottokäynnille kaiken oleellisen tiedon. Kuvantamistutkimuksia tai aiempia hoitokertomuksia pyydetään tarvittaessa yksityissektorilta, toisista sairaanhoitopiireistä tai oman sairaalan arkistosta.

Lähetteen käsittelijä voi tarvittaessa soittaa potilaalle saadakseen lisätietoja tai antaakseen ohjeita.